tiistai 20. joulukuuta 2011

Jotain ihan muuta...

Taas on ollut hiljaista blogirintamalla. Joulu tulossa ja olen tehnyt jotain joululahjoja ja tilaustöitä. Mutta kuten otsikko antaa ymmärtää, ne ovat olleet jotain aivan erilaista mitä olen yleensä tehnyt. Kyseessä on siis siemenhelmistä tehdyt kukkaset pantaan, tiaraan tai hiuspinniin. Enpä olisi heti uskonut alkavani tekemään jotain "suurempaa" siemenhelmistä. Toisaalta se on erittäin rentouttavaa puuhaa telkkaria katsellessa. Toisin kuin hopeatyöt, siemenhelmistä askartelu on kuin sukan kutomista tv:n ääressä. Ei tarvitse keskittyä täysin tekemäänsä, vaan se sujuu kuin siinä sivussa...

Ensin kuva pannasta, jossa on kaksi kukkaa. Olen käyttänyt kahta eriväristä siemenhelmeä kokoa 11/0. Toinen on kirkas hopeasisuksella ja toinen on väriltään ametisti sateenkaaripinnalla. Heteinä on 4mm kokoisia helmiäislasihelmiä. Tässä käytin hopeanväristä 0.3mm paksua metallilankaa kukkien tekoon ja mustaa metallilankaa kukkien heteissä.
Sitten seuraavaksi kuva "tiaramaisesta" pannasta. Alun perin toiveena oli tiara, mutta se tuskin olisi pysynyt vahdikkaan 7-vuotiaan päässä. Mutta lopulta pantanakin tästä taisi tulla hieman liian painava, että ehkä sen kiinnittämistä kannattaisi varmistaa muutamalla pinnillä... Helmet ovat samanlaisia kuin edellisessäkin pannassa, mutta metallilankana on käytetty mustaa myös kukissa. Ja koska kukkia ja sitä myötä metallilankaa oli paljon kiinnitettävänä, päällystin pannan vielä satiininauhaa kieputtamalla. Keskellä on suurin kukka ja kukkien koko pienenee sivuille päin mentäessä. Kukkien lomassa on myös muutama lehti, joiden tarkoitus on hieman peittää kukkavarsien näkyvyyttä takaa katsottaessa.
Ja viimeiseksi vielä lähikuva ensimmäisen pannan kukista. Nämä kukat ovat yhtä isoja kuin tiaran keskikokoiset kukat.
Tarkoitus on tehdä joululahjaksi vielä muutama kukka pinneihin kiinnitettynä. Laitan kuvia heti kun vaan saan ne tehtyä. Kiirehän tässä pian tulee...
Tässä vielä linkki kukkaohjeeseen, jota mukauttamalla nuo kukkaset tein, jos vaikka jotakuta puree helmikukkakärpänen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...