keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Helmiplaneetta haaste nro 1, Häät

Helmiplaneetan haasteet alkoivat taas. Ne olivat syy minkä takia aloitin blogini. Olisin aloittanut blogin kirjoittamisen joka tapauksessa jossain vaiheessa, mutta ajankohta olisi ehkä jäänyt myöhemmäksi ilman Helmiplaneettaa. Nyt ajattelin jopa osallistua messuille!

Olen saanut 3 virallista lukijaa blogilleni. Kiitos kiinnostuksestanne. Yksi syy miksi alunperin halusin perustaa blogin, oli se että pääsee jakamaan kokemuksiani saman alan harrastajien kanssa. Lähipiiriin kun ei kuulunut koruntekijöitä, niin oli mukavaa päästä avautumaan jollain foorumilla. Itse asiassa pidin blogini salassa puolisen vuotta sukulaisilta ja tuttavilta ennen kuin kerroin siitä mitään. :)

Helmiplaneetan tämän kertainen haaste oli aiheeltaan HÄÄT. Olin saanut juuri valmiiksi aiheeseen sopivan kaulakorun, josta kuva alla.
Korussa on makeanvedenhelmiä (kiitokset Helmiliinalle) ja hopeaa. Lukon sydämen muotoinen osa on taottu kuperaksi 0,8mm hopealevystä ja nuoli on tehty 1,5mm paksusta hopealangasta sekä 0,5mm hopealevyn jämäosista. Sahasin hopealangan päistä kahtia jonkin matkaa että sain asetettua nuolen kärjen sekä pyrstön paikoilleen ennen juottamista. Lukko tulee siis eteen ja sopii juuri helminauhaan. Hopeakorussa lukko olisi "hukkunut" muun hopean sekaan mutta helmien kanssa se pääsee oikeuksiinsa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...